'
Kesäilta oli hämärtymässä. Taustalla näkyy pilvistä taivasta ja metsää. Paikalla kasketaan eli poltetaan metsää viljelyskäyttöön. Työtä tehdään jonkinlaisella mäellä tai kukkulalla. Paikalla on ihmisiä, jotka tekevät työtä kuluneissa vaatteissa. Työläiset ovat väsyneen näköisiä, pääasiassa aikuisia. Työläiset ovat myös noen peitossa ja työolosuhteet ovat savuiset. Töissä on myös lapsia, ja työtä tehdään puunoksien avulla.
Eero Järnefelt oli suomalainen taiteilija, joka eli vuosina 1863-1937. Eero Järnefelt oli taitava öljyvärien käyttäjä, joka kävi läpi erilaisia tyylisuuntia kuten symbolismin ja realismin. Tämän maalauksen tyylilaji on realismi. Teos Raatajat rahanalaiset sai syntynsä, kun vuosina 1892-1893 Suomessa oli katovuosia, jolloin viljasadot epäonnistuivat. Tällöin alkoi polttoviljely eli maalauksessa esiintyvä raskas työ.
Työ on rankkaa. Erityisen väsynyt työhön on viaton nuori tyttö, joka on joutunut nälkäisenä töihin. Savu menee keuhkoihin ja työläisien on vaikea hengittää. Työläisiä alkaa jo painaa epätoivo, joka on aiheutunut elämän vaikeuksista katovuosien aikana.
Lähteet: Wikipedia
tiistai 23. elokuuta 2016
Kuva-analyysi
![]() |
Leikkiviä poikia rannalla
|
Kivisellä rannalla 3 poikaa leikkii matalassa vedessä leikkiveneillä aurinkoisena päivänä. Lapsilla on vain vähän vaatetusta. 2 lapsella on päällään ruskeat housut joiden lahkeet on kääritty. Kolmannella pojalla on valkoinen paita, jonka hihat on kääritty. Kolmannella pojalla on käsissään leikkivene ja toinen ruskeisiin housuihin pukeutuneista pojista ohjaa toista leikkivenettä kepillä.
Kaksi lapsista, joilla on leikkiveneet, ovat veden saartamien kivien päällä, yksi seisoo ja toinen on kyykyssä. Kolmas lapsi seisoo rannalla yksi jalka vedessä.
Etäällä näkyy useita aluksia ja toisella puolella näkyy rantaa, jossa kasvaa puita.
Albert Edefelt maalasi Leikkiviä poikia rannalla vuonna 1884. Leikkiviä poikia rannalla on ulkoilmamaalaus, jossa keskitytään paljon auringinvaloon ja sen heijastuksiin. Teoksen taidesuuntaus on todennäköisesti impressionismi tai ainakin nojaa vahvasti sen ideaan.
Mielipiteeni:
Kun katsoin kuvaa ensimmäisen kerran, huomioni kiinnittyi 3 poikaan, jotka leikkivät vedessä. Seuraavaksi huomasin leikkiveneen vedessä ja aloin kiinnittää huomiota rantakiviin. Kun olin kokenut tämän kuvan "keskuksen" aloin katsoa ympäriinsä ja huomasin taustalla olevat yksityiskohdat, jotka auttoivat monipuolistamaan kuvan elämystä.
Maalauksesta tulee mieleen lämmin kesälomapäivä. Lapset voivat nauttia valosta ja lämmöstä huoletta. Taustalla olevalla kaupungin melskeellä ja kiireellä ei ole heille mitään väliä.
Lapset ovat leikkimässä kivisellä rannalla, jossa ei ole ketään muuta, todennäköisesti koska ranta ei sovellu uimiseen eikä auringonottoon. Tämän ansiosta lapset saavat leikkiä rauhassa.
Kuva-analyysi
Metsässä on kolme metsoa, joista kaksi ovat vastakkain ja ne tuijottavat toisiaan. Metsän reunassa on ruskehtava koppelo, joka katselee. Linnut ovat eriväristen sulkien peitossa, joita on myös pudonnut maahan. Sulat ovat esimerkiksi mustia, punaisia, valkeita ja ruskeita. Metsässä on paljon puita ja erilaisia kasveja, jotka ovat alkaneet kellertyä. Puu on kaatunut kellertävän sammaleen päälle ja taivas on sinertävä, sekä osittain pilvien peitossa. Horisontissa näkyy lisää metsää, sekä sumua. Sammaleen alta pilkistää kiveä, joka on harmahtava. Maalauksessa on luultavasti syksyinen päivä.
Taistelevat metsot on suomalaisen taidemaalari Ferdinand von Wrightin maalaus vuodelta 1886. Epäilen, että se edustaa impressionismia tai realismia. Taistelevien metsojen merkitys Suomen taiteen historialle on ollut suuri, mutta vielä erityisempi merkitys sillä on ollut koko suomen kansalle. Maalausta on kuvailtu symboliseksi Suomen ja Venäjän taistelulle talvisodassa.
Ensimmäisenä huomioni kuvassa kiinnittää keskellä maalausta taistelevat metsot, jotka taistelevat metsän reunassa seisovasta koppelosta. Maalauksessa on maalattu hyvin tarkasti ja realistisesti linnut, sekä luonto. Mielestäni maalaus on hiukan kiihtynyt ja kaikki huomio on keskittynyt kahteen taistelevaan metsoon. Maalaus on myös hyvin vaikuttava ja erittäin hyvin tehty.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)