sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Sisäinen maailmani

Sisäinen maailma -maalaus


Maalaus kuvastaa sisäistä maailmaani. Taidenäyttelyvierailulla mietimme millainen sisäinen maailmamme on. Työni pääideaksi tuli se, että sisäinen maailmani peittyisi ulkomaailman valoon. Tätä havainnoillistin kahdella valkoisella soikiolla ja niistä lähtevällä osittain peittävällä valkoisella pinnalla. Maalasin akryyliväreillä ja osittain peittävään kerrokseen käytin pouring mediumia. Käytin akryylimaaleja ensimmäistä kertaa moneen vuoteen ja huomasin mmiten erilaista jälkeä niillä saa muihin käyttämiini maalaustapoihini verrattuna.

Koska työ kuvasi sisäistä maailmaani, oli mielestäni helppo keksiä mitä teokseen tulee, mutta moni asia voisi olla yhtä hyvä muillakin tavoilla tehtynä.

Työ onnistui hyvin, mutta aluksi olin ajatellut peittävän kerroksen loppuvan teräviin kulmiin, mutta tämä ei onnistunut leveillä lastoilla, joita minulla oli käytössä, joten päädyin soikeahkoon muotoon.

Taidenäyttely & taiteilijavierailu

Taidenäyttely

Kävin Yayoi Kusaman näyttelyssä. Siellä oli töitä perinteisistä maalauksista kokonaisiin huoneisiin. Vaikka kaikki työt olivat omalla tavallaan hienoja, peilihuoneet olivat mieleenpainuvimpia. Peilihuoneet olivat uniikkeja ja ne olivat vaikuttavampia, sillä sen sijaan, että teos on edessäsi, se on joka puolella ympärilläsi.


Taiteilijavierailu

Tiesin jo ennestään, että taiteilijan työstä ei saa suurinta palkkaa, mutta minua yllätti miten suuria yksittäiset projektit voivat olla. Yksikin patsas on tuhansien arvoinen ja suuret projektit vievät vuosia ja maksavat kymmeniä tuhansia. Vierailussa ymmärsin miten vaikeaa voi olla toteuttaa itseään, koska aina pitää ajatella miten saa riittävästi rahaa. 

Suunnitelma nykytaideteoksesta

Suunnitelma nykytaideteoksesta



Suunnittelimme ryhmässä teoksen, jossa osoitettaisiin, että jokainen on erilainen ja näkee asiat omalla tavallaan. Valitettavasti emme ehtineet tuntien aikana tehdä viimeisteltyä posteria.

Työmme lähtökohtana oli onnellisuus. Suunnittelimme testin, jossa testaisimme lukiolaisten käsityksiä eri onnellisuuden tasoja ja vertailisimme miten eri henkilöiden "onnellisuusskaalat" vaihtelisivat keskenään.

Meillä ei varsinaisesti ollut lähtökohtaa, vaan keksimme vain ideoita ja mietimme mitkä voisivat toimia. Päädyimme lopulta tähän.

Olen tyytyväinen ideaamme, mutta olen hieman pettynyt ettemme ehtineet saada lopullista näyttöä suunnitelmastamme. Ongelmamme oli, ettemme tienneet mitä tekisimme ja käytimme paljon aikaa ennen kuin pääsimme alkuunkaan.

Sisäinen maailmani

Sisäinen maailmani

Yayoi Kusaman näyttelyssä käydessä oli tarkoitus myös miettiä omaa sisäistä maailmaa. Tein sen pohjalta maalauksen. Aluksi olin ajatellut työhön jonkin ympyrän, mutta lopulta päädyin suoriin viivoihin, jotka olisin voinut tehdä paremmin. Työ onnistui kuitenkin muilta osin hyvin ja sain tehtyä sen aikataulun mukaisesti. Mielestäni maalaukseni muistuttaa jotain modernia tapettia.

Yayoi Kusama ja taiteilijavierailu

Kävin Yayoi Kusaman näyttelyssä, joka oli mielestäni hiukan outo ja sekava. Näyttely oli kuitenkin mielenkiintoinen ja taideteokset olivat hienoja, mutta erilaisia kuin mihin olin tottunut.
Selfie.















Taiteilijavierailu

Opin, että taiteilijat voivat saada koko vuoden palkkansa kerralla. Vaikka summa tuntuu isolta, sen pitää riittää koko loppuvuodeksi. Taiteilijan työ myös kuulosti rankemmalta, kuin mitä aikasemmin olin luullut.

perjantai 18. marraskuuta 2016

Puolipeitevärimaalaus

Puolipeitevärimaalaus kuva-analyysin pohjalta

Työn tarkoituksena oli tehdä maalauksesta oma versio, siitä mitä maalauksen kohtauksen jälkeen tulee tapahtumaan, josta pystyy tunnistamaan alkuperäisen maalauksen. Alkuperäisenä maalauksena minulla oli Taistelevat metsot.

Maalauksessani toinen taisteluun osallistuneista metsoista hävisi ja mahdollisesti jopa kuoli, tai ainakin kaatui maahan. Tein maalauksestani myös enemmän lähikuvan, jossa ei näy yhtä paljon metsää ja mutua luontoa.

Aluksi maalasin pohjan ja puun rungon. Jätin maahan metson muotoisen aukon, johon aloin hahmottelemaan metsoa. Kun ympäristö oli valmis, maalasin metson valmiiksi.


Mielestäni työ onnistui hyvin ja en keksi mitä olisin voinut tehdä toisin. Lopputulos vastasi alkuperäistä ideaani ja onnistui hyvin.



Sisäinen maailmani


Sisäinen maailmani



Lähdin tekemään työtäni maalaamalla koko pohjan punaiseksi, koska se on mielestäni mukava väri. Tavoitteenani oli toteuttaa sisäistä maailmaani käyttämällä värejä, joista pidän. 
Kun olin saanut pohjan punaiseksi, aloin maalaamaan valkoisella ja mustalla samanlaisia muotoja, ja työstä tulikin ainakin melko symmetrinen. Tämä kuvaa omaa järjestelmällisyyttäni. 
Olen tyytyväinen lopputulokseen ja mielestäni työ on hauskannäköinen. Tein työtä ilman selvää suunnitelmaa, mutta työstä tuli mielestäni itseni näköinen.

tiistai 1. marraskuuta 2016

Arvojen usvaa



Työmme on nykytaideprojektimme arvoista. Työhön piti osallistaa ihmisiä ja sen piti liittyä valitsemiimme arvoihin. Valitsimme arvoiksemme perinteet, vaikutusvallan ja rehellisyyden. Kävimme koulumme käytävillä kyselemässä ihmisiltä, mitä edellämainittua arvoa he arvostavat eniten. Jokaista arvoa symbolisoi tietty väri. Rehellisyyden väri oli punainen, perinteet olivat sinisellä ja vaikutusvaltaa kuvasi keltainen.

Ihmiset saivat suihkuttaa paperille suihkupullosta ruiskauksen valitsemaansa arvoa kuvaavaa väriä. Värilliset nesteet saimme sekoittamalla quash- värejä veteen. Työ on tarkoitus toteuttaa suuremassa koossa, mutta tämä oli meidän näkemys ja kokeilu pienemmässä mittakaavassa. Paperi oli litoposteripaperia. Näin saimme aikaan yllä näkyvän lopputuloksen.

Mielestämme työ onnistui hyvin ja herätti mielenkiintoa ihmisissä. Ihmisiä oli helppo osallistaa, koska he innostuivat suihkupullolla ruiskuttamisesta. Työ oli uudenlainen versio mielipidemittauksesta.

Ohessa kuvia työmme vaiheista.