Suunnitelma nykytaideteoksesta
Suunnittelimme ryhmässä teoksen, jossa osoitettaisiin, että jokainen on erilainen ja näkee asiat omalla tavallaan. Valitettavasti emme ehtineet tuntien aikana tehdä viimeisteltyä posteria.
Työmme lähtökohtana oli onnellisuus. Suunnittelimme testin, jossa testaisimme lukiolaisten käsityksiä eri onnellisuuden tasoja ja vertailisimme miten eri henkilöiden "onnellisuusskaalat" vaihtelisivat keskenään.
Meillä ei varsinaisesti ollut lähtökohtaa, vaan keksimme vain ideoita ja mietimme mitkä voisivat toimia. Päädyimme lopulta tähän.
Olen tyytyväinen ideaamme, mutta olen hieman pettynyt ettemme ehtineet saada lopullista näyttöä suunnitelmastamme. Ongelmamme oli, ettemme tienneet mitä tekisimme ja käytimme paljon aikaa ennen kuin pääsimme alkuunkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti